Tanskalainen Odensen yliopistollinen sairaala on hankkinut älylääkekaapin kuopiolaiselta terveysteknologiayhtiö NewIconilta. Odensen älylääkekaappi on Tanskan ensimmäinen. Tanskan sairaaloissa investoidaan nyt voimakkaasti teknologiaan, kuten automaatioon ja jäljitettävyyteen. NewIconilta hankittu eMED ICON -älylääkekaappi tukee Odensen sairaalan lääkehuollon kehittämisen visiota: “The right medicine, from the right hand, in the right patient, on time”.

Tanskassa tulee olemaan tulevaisuudessa vähemmän sairaaloita, mutta ne ovat suurempia ja erikoistuneempia. Toimintoja halutaan kehittää erityisesti uuden teknologian avulla. Sairaaloiden uudelleenorganisoimisen tavoitteena on parantaa potilashuollon laatua vähentäen samalla julkisia menoja.

Älylääkekaappien avulla sairaalan lääkehuolto-prosessia kehitetään tehokkaammaksi ja turvallisemmaksi. Älylääkekaapissa lääkkeiden säilytys- ja jakeluturvallisuus sekä jäljitettävyys paranevat. Myös inhimillisten virheiden sekä väärinkäytösten mahdollisuus minimoidaan automaation avulla. Hoitajien ensimmäisen käyttökokemukset ovat olleet rohkaisevia.


Kuva: Älylääkekaappien avulla sairaalan lääkehuolto-prosessia kehitetään tehokkaammaksi ja turvallisemmaksi. Farmaseutit Birgit Strøjer Schmidt, Carina Højgaard Fuglsang ja Susanne Pedersen osallistuivat Odensen yliopistollisen sairaalan älylääkekaapin pilottikokeiluun.

Testikäyttö vakuutti helppokäyttöisyydestä

NewIcon Oy aloitti viime keväänä tanskalaisen Roboclusterin tukemana pilottikokeilun Odensen yliopistollisessa sairaalassa, jossa sairaanhoitajat testasivat eMED ICON -älylääkekaappia ensiapuosastolla. Testijakson tavoitteena oli osoittaa, että älylääkekaappi todella toimii niin hyvin, että sekä työ että potilasturvallisuus kehittyvät.

Ensimmäiset tulokset olivat rohkaisevia, sillä lähes kaikki käyttäjät olivat tyytyväisiä siihen. Hoitajat kokivat, että käyttökoulutukseksi riitti vain lyhyt opastus. Kaappeihin suunniteltiin myös tanskankielinen käyttöliittymä, joten kieliongelmiakaan ei tullut eteen.

Yhteistyötä jatketaan osana Tanskan suurinta, kansainvälistä Patient@home-hankekokonaisuutta. Patient@home-hankeyhteistyössä on mukana useita kymmeniä kumppaneita eri maista. NewIcon on mukana ainoana suomalaisena.

Älylääkekaappista on saatu hyviä käyttökokemuksia Odensen lisäksi myös useissa suomalaisissa sairaaloissa.

– Kaappia käyttävien sairaanhoitajien mielestä lääkkeenjako on älylääkekaapin avulla aiempaa helpompaa ja sujuvampaa, sillä merkkivalo ohjaa käyttöä selkeästi. Myös älykaapin nopeus ja turvallisuus lääkkeen valinnassa koettiin hyvänä, NewIconin Tanskan edustaja Hanne Hansen-Nord kertoo.

Lisätiedot:

NewIcon Oy
Jori-Matti Savolainen
Markkinointijohtaja
+358 50 339 8730
jori-matti.savolainen@newicon.fi