Newicon

Oulun III Hansa Apteekki

19607

”Investointi maksaa itsensä takaisin”

”Virtaviivaistimme prosesseja ja tasasimme kasvusta aiheutuvia paineita täysautomaattisen keräilyvarastojärjestelmän avulla. Aloittaessamme näissä tiloissa vuonna 2007 työyhteisön koko oli kymmenen henkeä. Laajensimme apteekin tiloja vuonna 2013 ja nyt meitä on jo noin 25 henkeä. Kasvua on odotettavissa edelleen. Iso-Fixu on vapauttanut henkilöstön aikaa tavaralogistiikasta asiakaspalveluun.

Tavoitteenamme oli myös vastata automaatiolla ja toimintoja tehostamalla apteekkialan muutoksiin. Lääkemyynnin katteet ovat laskeneet poikkeuksellisen voimakkaasti 2000-luvulla, mikä on luonut muutospaineita apteekkeihin. Vaikka yleinen hintataso on noussut, lääkkeiden hinnat ovat laskeneet. Kyseessä on iso investointi, mutta luotamme siihen, että se maksaa itsensä takaisin. Asiakkaat hyötyvät nopeammasta ja joustavammasta asiakaspalvelusta.

Kuulimme varastoautomaatista paljon hyvää ennen hankintapäätöstä. Voin yhtyä nyt kollegoideni sanoihin, joiden mukaan robotti on turvallinen ja luotettava. Henkilökuntamme mielestä robotti on toiminut kuin unelma. Kiitosta saa etenkin järjestelmän helppokäyttöisyys.”

Janne Leino
Apteekkari
Oulun III Hansa Apteekki

Asennus 1/2015

NewIcon referenssit

  • 19606
    Kontulankaaren apteekki
    "Työntekijämme tekevät nyt tuottavampaa työtä, kun he ovat asiakkaiden kanssa eivätkä varastossa"
    Lue lisää
  • 19609
    Kuopion Yliopistollinen Sairaala
    "Ammattirajat rikkovaa yhteistyötä ja loppukäyttäjien kuulemista"
    Lue lisää
  • 19607
    Oulun III Hansa Apteekki
    ​”Investointi maksaa itsensä takaisin”
    Lue lisää
  • 19608
    Viinikan Apteekki
    ​”Varastorobotti taistelee myös murtoja vastaan”
    Lue lisää