Hankinnan tärkein motiivi oli työergonomian parantaminen

Julkaistu 20.10.2017

Keski-Suomen keskussairaalan lääkehuollossa otettiin reilu vuosi sitten reipas teknologiaharppaus, kun antibioottien käyttökuntoon saattaminen aloitettiin IV ICON Twins -automaatilla. Ergonomisesti kuormittavista työvaiheista päästiin eroon ja tuotantomäärää voitiin nostaa vastaamaan sairaalan kasvaneita tarpeita. Automaation tullessa arkeen oli mietittävä koko työskentelyprosessi vähän uudelta kantilta.

Antibioottien käyttökuntoon saattaminen manuaalisesti on ergonomisesti kuormittavaa ja aikaa vievää. Keski-Suomen keskussairaalassa haluttiin minimoida antibioottien laimennukseen liittyviä haittoja ja riskejä.

– Automaation avulla haluttiin tehostaa työskentelyprosessia kokonaisuudessaan, mutta ergonomian parantaminen oli meille kaikkein tärkeintä. Manuaalisessa työssä toistuva sormien pinsettiote sekä ranteen kiertoliike pullojen lävistämisen yhteydessä rasittaa käsiä ja hartioita kohtuuttomasti, proviisori Anna Vilanti kuvaa.

Lääkevalmistus pois osastoilta

Osastojen lääkehuoneista ei useinkaan löydy sopivia tiloja aseptiselle lääkkeiden käyttökuntoon saattamiselle – varsinkaan suuremmille määrille. Aseptiikan parantamisen lisäksi Jyväskylässä haluttiin myös helpottaa sairaanhoitajien työtä eniten käytetyn antibiootin, kefuroksiimin kohdalla.

Automaation myötä käyttökuntoon saattaminen onnistuu nopeammin, turvallisemmin ja ergonomisemmin. Myös mikrobilääkepölylle altistumiselta vältytään.

– Meillä kefuroksiimi on siksi valmistettu jo pitkään sairaala-apteekissa. Automaatio mahdollistaa isommat tuotantomäärät ja se tuottaa myös mikrobiologisesti laadukkaampia lääkkeitä, Vilanti kertoo.

Hyödyt näkyvät myös ajankäytön tehostumisessa.

– Automaatin valmistelutyö vie jonkin verran aikaa, joten on järkevämpää tehdä isompia määriä kerralla. Alkuvalmistelujen jälkeen, kun robotti tekee ajoa, voimme hyödyntää ajan täydentämällä uusia tuotepaletteja ja purkamalla edellisiä. Turha odottelu jää pois, Vilanti lisää.

Laaja validointi takaa laadun

Keski-Suomen keskussairaalassa toiminnan laatua kehitetään jatkuvasti. Lääkkeiden käyttökuntoon saattamiseen liittyen on luotu vakioitu ja validoitu valmistusprosessi, jossa seurataan sekä lääkkeen mikrobiologista laatua että annostarkkuutta. Automaation myötä laaduntarkkailu helpottuu entisestään, sillä automaatti lisää liuottimen antibioottikuiva-aineen sekaan ja liuottaa sen tasalaatuiseksi käyttövalmiiksi liuokseksi esiohjelmoidusti ja tarkasti.

Jyväskylässä laitteen käyttöönoton yhteydessä suoritettiin laaja laitteen sekä prosessin validointi. Annostelutarkkuus vaati aluksi jonkin verran säätöä, mutta kun se saatiin kohdalleen, on tarkkuus saatu erittäin hyvälle tasolle. Twinsillä päästään tavallisesti +/- 2,5 %:n mittaustarkkuuteen. Käyttöönoton aikana tehtiin myös muita, vähän kuin sivutuotteena tulleita oivalluksia.

– Huomasimme, että pullojen kumitulpan lävistyskohdan sinetöintiin kului huomattavan paljon aikaa. Löysimme ratkaisuksi helpommin laitettavan sinettitarran, joka nopeuttaa kokonaisprosessia selvästi, Vilanti kertoo.

– Robotti käyttökuntoon saattaa kefuroksiimin nopeammin kuin ihminen, mutta edelleen manuaalinen etiketöinti vie paljon aikaa. Robotti on kuitenkin antanut meille mahdollisuuden laajentaa antibioottien käyttökuntoon saattamista useammille asiakkaille samalla henkilökuntamäärällä, kertoo sairaala-apteekkari Kirsi Juurinen.

Vakioidut annoskoot automaatin työksi

Sairaaloiden ja apteekkien toimintaympäristö muuttuu samassa tahdissa muun maailman kanssa. Teknologian hyödyntäminen rutiinitöissä lisääntyy ja työnkuvat kehittyvät niiden myötä. Se vaatii henkilöstöltä avointa asennetta ja halua oppia uudenlaisia toimintatapoja. Mitä proviisori Anna Vilanti ajattelee tulevaisuuden sairaala-apteekista?

– Yleisesti ajattelen, että sairaala-apteekin tavoitteena on palvella sairaalan yksiköitä mahdollisimman hyvin, jotta hoitajilta saadaan pois lääkehuollon tehtäviä ja he voivat keskittyä entistä enemmän potilastyöhön, hän summaa.

Toimintojen keskittämisestä syntyy lähes aina hyötyjä ja toiminta tehostuu.

– Apteekissa on toiveena lisätä antibioottien käyttökuntoonsaattamispalveluita huomattavasti automaation avulla. Automaation hyödyt korostuvat erityisesti vakioitujen annoskokojen käyttökuntoon saattamisessa.

Anna Vilanti kokee, että IV ICON Twins on ollut heille hyvä ensimmäinen automaatiolaitteen käyttöönottokokemus. Asia on tullut henkilöstölle tutuksi, ja mahdolli­sia tuleviakaan käyttöönottoja ei tarvitse jännittää.

– Lähdimme automaation suunnittelun myötä katsomaan koko työskentelyprosessia uudelleen ja kehittämään uudenlaisen työskentelytavan. Onhan tässä ollut jonkin verran opettelua ja pieniä haasteitakin, mutta eteen tulleet asiat on saatu selvitettyä ja kaikki on mennyt yllättävän hyvin. Käyttöperiaatteeltaanhan laite on yksinkertainen.

Lisätietoa

Keski-Suomen keskussairaalan sairaala-apteekki

Sairaala-apteekki  tuottaa ja tarjoaa lääkehuollon palveluja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen erikoissairaanhoitoon ja perusterveydenhuoltoon.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on Suomen suurin ei-yliopistollinen sairaanhoitopiiri.
Apteekkari: Kirsi Juurinen
Sijainti: Jyväskylä
Henkilökunta: noin 40
IV ICON Twinsin käyttöönotto: 2016

Artikkeli on julkaistu alun perin Icon News -lehdessä vuonna 2017.