TIEDOTE: NewIconille ennätyssumma osakeannissa – lähes 5 miljoonaa euroa

Terveysteknologiayhtiö NewIcon keräsi perjantaina 29.3.2019 päättyneellä rahoituskierroksella 4,999 miljoonaa euroa, joka on joukkorahoituslain mahdollistama osakeannin maksimimäärä. Summa on suurin Suomessa joukkorahoituksella koskaan kerätty rahoitus listaamattomalle kasvuyhtiölle.

Ennätyssumma ei ole NewIconille ensimmäinen, vaan vuonna 2017 osakeanti poiki yhtiölle 4,4 miljoonaa euroa. Potti oli tiettävästi siihen asti suurin joukkorahoituksella kerätty summa Suomessa.

– Kahden vuoden takaisen rahoituskierroksen jälkeen olemme tehneet useita kansainvälisiä markkina-avauksia ja jälleenmyyntisopimuksia, sekä merkittäviä puitesopimuksia Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi vuonna 2018 yhtiön liikevaihto kasvoi 65 prosenttia ollen 7,3 miljoonaa euroa. Uskon näiden asioiden vaikuttaneen rahoituskierroksen onnistumiseen, kommentoi NewIconin toimitusjohtaja Ossi Parviainen.

Sijoitusinnokkuuteen on vaikuttanut osaltaan myös lääkehuollon automaation markkinoiden ennustettu kasvu. Markkinan arvo on tällä hetkellä 5,5 miljardia euroa, jonka on ennustettu kasvavan keskimäärin yli 7 prosentin ja esimerkiksi Kiinassa peräti 13 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2025 kokonaismarkkinan arvo on ennusteiden mukaan noin 9 miljardia euroa.*

–Sairaaloiden digitalisaatio ja ikääntyvä väestö ovat globaaleja megatrendejä, jotka vaativat uudenlaisia ratkaisuja joka puolella maailmaa. Myös lääkitysvirheiden vähentäminen ja potilasturvallisuuden parantaminen automaation avulla ovat tärkeitä aiheita, jotka koskettavat ihmisiä, Parviainen sanoo.

Isoja kasvuloikkia isoille markkinoille

NewIconin tavoitteena on saavuttaa markkinajohtajan asema kaikissa Pohjoismaissa sekä kasvaa nopeasti Lähi-idässä ja vuonna 2018 perustetun General Icon -yhteistyöyrityksen myötä Kiinassa. NewIcon tähtää yli 60 miljoonan euron liikevaihtoon vuonna 2024.

– Rahoituskierros antoi meille resursseja jatkaa kansainvälistymisen tiellä. Konkreettisesti tulemme käyttämään rahat myyntiin, markkinointiin ja jälleenmyyjäverkoston rakentamiseen. Tavoittelemme isoja kasvuloikkia isoille markkinoille. Maantieteellisen laajentumisen lisäksi haemme kasvua skaalaamalla liiketoimintaamme, Parviainen kertoo.

NewIconin osakeannin järjesti sijoituspalveluyritys Springvest Oy, joka järjesti myös NewIconin aiemman rahoituskierroksen vuonna 2017. Edellinen osakeanti toi NewIconille lähes 300 uutta osakkeenomistajaa ja myös uusi ennätyssumma muodostuu lukuisista pienemmistä sijoituksista. Yhtiön tavoitteena on, että yrityskaupan myötä sijoittajien tekemät sijoitukset myös realisoituvat hyvällä tuotolla lähivuosina.

– Onnistunut osakeanti on hieno signaali siitä, että meidän osaamiseemme luotetaan yrityksen ulkopuolella yhtä paljon kuin me itse uskomme itseemme. Olemme todella tyytyväisiä, että rahoituskierros onnistui näin hyvin, Parviainen kiteyttää.

*Lähde: Grace Market Data: Global Pharmacy Automation Systems Market 2017-2025 by End-user, Product and Region June 2018.

Lisätietoa

NewIcon Oy on vuonna 2007 perustettu terveysteknologiayhtiö, joka on erikoistunut lääkehuollon automaatiolaitteisiin. Yhtiö on toimittanut lääkehuollon automaatiolaitteita jo yli sataan apteekkiin ja sairaalaan Suomessa, Tanskassa, Venäjällä, Israelissa, Iranissa ja Kiinassa. Henkilökuntaa on noin 70. Yhtiön laatujärjestelmä on ISO 9001 sertifioitu.

Lisätietoja:
Ossi Parviainen
Toimitusjohtaja
NewIcon Oy
+358 50 549 7656
ossi.parviainen@newicon.fi