Julkaistu 14.9.2018
– Iso-Fixu hoitaa automaattisesti uuden työn: lukee reseptilääkepakkauksista 2D-tunnistekoodin ja vie tiedot apteekkijärjestelmään, josta tiedot kulkevat eurooppalaiseen keskustietokantaan. Jos vastaan tulee lääkeväärennös, automaatti tietää, miltä hyllyltä se löytyy. Mitenköhän manuaaliapteekit tulevat hoitamaan tämän työn? Heille tulee paljon lisätyötä”, ihmettelee apteekkari Kyösti Laitinen.
Uusissa Iso-Fixu-lääkevarastoautomaateissa ominaisuus on vakiona, mutta Lielahden apteekin viisi vuotta vanha Iso-Fixu vaati ohjelmisto- ja laitepäivityksiä.
Apteekkari huomasi jo parissa viikossa, että päivitysten ansiosta tavaran purku lääkevarastoautomaattiin nopeutui jopa 20 prosenttia. Tehoa lisäsivät uusien 2D-viivakoodilukijoiden lisäksi myös uusi konenäköjärjestelmä. Pienimmälläkin präntillä oleva koodi tulee luettua tarkasti ja nopeasti.
– Aikaisemmin tavaran purku kesti tiistaisin kello kolmeen-neljään, nyt työ on tehty puoleenpäivään tai viimeistään kahteen mennessä. Työntekijämme voivat siirtyä asiakaspalveluun; esimerkiksi kosmetologimme ehtivät ottamaan enemmän asiakkaita, kertoo Laitinen.
Kasvusta 10 prosenttia on Iso-Fixun ansiota
Viiden automaatin kanssa vietetyn vuoden aikana Laitinen on investoinut muihinkin uusiin ominaisuuksiin, jotka ovat tehostaneet entisestään automaatin toimintaa.
– Esimerkiksi monituotekanava-ominaisuus toi lisää varastotilaa. Aikaisemmin harvinaisemmat tuotenimikkeet, joita oli kutakin vain muutamia lääkepakkauksia, piti sijoittaa automaattiin omiin kanaviinsa, kun nyt pakkaukset voi laittaa kaikki samaan kanavaan, kertoo Laitinen.
– Keräilykuljettimen ansiosta robotti on puolestaan kolme kertaa nopeampi kuin aikaisemmin. Yhden lääkepakkauksen sijaan se voi kerätä nyt useita pakkauksia ja toimittaa ne kaikki kerralla asiakaspalvelupisteelle, jatkaa Laitinen.
Etenkin ruuhka-aikoina asiakaspalvelun nopeudella on iso merkitys apteekin imagoon. Lielahden apteekki on toiminut Tampereella kauppakeskus Prismassa vuodesta 2013, jolloin Laitinen investoi myös lääkevarastoautomaattiin. Reseptiasiakkaiden määrä on kasvanut vuosien aikana 35 prosenttia.
– Uskon, että kasvusta 80 prosenttia on tullut paremmasta kauppapaikasta, 10 prosenttia tilavimmista, uuden ilmeen saaneista tiloista ja 10 prosenttia robotin tuomasta imagosta. Lisäksi olemme vuosien varrella joutuneet lisäämään vain yhden asiakaspalvelutiskin; tarve olisi ollut suurempi ilman lääkevarastoautomaattia, kuvailee Laitinen varastoautomaatin tuomaa apua.
Lielahden apteekki
Apteekkari: Kyösti Laitinen
Sijainti: Tampere, Suomi, kauppakeskus Prisma
Henkilökunta: 25
Reseptuuri: 206 000
Iso-Fixu-lääkevarastoautomaatti
Automaattinen lääkepakkausten sisäänsyöttöyksikkö
Asennus 12/2013
Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.