Tehoa pieneen ja haastavaan tilaan: Tampereen 9. Länsi apteekki

Julkaistu 2.6.2017

”Iso-Fixu mahtui nippanappa asiakaspalvelutiskiemme taakse. Lopputulos oli kuitenkin oikein onnistunut, vaikka kulkemiseen jäi vain noin metrin levyinen väylä.

Ahtaus ei kuitenkaan haittaa meitä, sillä kokonaisuus on toimiva. Ennen meillä oli pikkuonnettomuuksia, kun sukkuloimme neljän asiakaspalvelutiskin takana. Oli avonaisia lääkelaatikoston ovia ja jotain saattoi tippua päälle ylähyllyiltä. Nyt sellaista ei ole lainkaan. Valitsimmekin kuljettimet, jotka tuovat lääkepaketit suoraan tiskeille.

Olin katsonut paikan robotille apteekkisuunnittelijan kanssa jo vuonna 2008, kun muutimme Tampereen Lielahden Citymarkettiin. Asennusvaiheessa vuonna 2014 hieman jännitti, miten Iso-Fixu saadaan mahtumaan tilaan. Apteekkimme oli varmaan aika haastava Iso-Fixun asentajille. Onneksi asiakaspalvelutiskejä piti siirtää vain vähän.

Halusin maksimoida asiakaspalvelutilan, joten reseptilääkkeet piti saada mahdollisimman kompaktiin tilaan. Se oli tärkein kriteeri, kun aloin suunnitella Iso-Fixun hankintaa. Tilaa tarvitaan muille, lisämyyntiä tuoville tuotteille, kuten lihashuoltovälineille. Kannustamme asiakkaitamme liikkeelle ja myymme terveystuotteita, sillä olemme mukana Liikkujan Apteekki -konseptissa.

Myös tavaranvastaanottotila on tehokkaassa käytössä. Lääketukkulaatikot saadaan nopeasti ovelta lähelle Iso-Fixua. Ei sitä tilaa paljon enempää tarvitakaan. Valitsimme Iso-Fixuun automaattisyötön, joka on mielestäni ehdoton. Se on helpottanut ja nopeuttanut kovasti työtämme.”

Jaana Lehtomäki
Apteekkari
Tampereen 9. Länsi apteekki
Asennus 3/2014

 

Lue lisää:

Apteekin lääkehuollon automaatio

Lisätietoa

Lue lisää: