Robotit työskentelevät ihmisiä varten – ei toisin päin
Torstai 24.10.2019
Torstai 24.10.2019
Reissatessani maailmalla asiakkaidemme luona olen saanut kiitosta parista melko yllättävästä asiasta. Yllättävästä siksi, että esiinnousseet asiat ovat meille suomalaisena terveysteknologiayhtiönä niin itsestäänselvyyksiä.
Ensimmäinen asia on tuo otsikkoon nostamani asia: ”Teillä on hyvät automaatiolaitteet, koska niiden robotit työskentelevät työntekijöitämme ja asiakkaitamme varten – ei toisin päin”.
Monissa apteekeissa on ollut ennen meitä kokemus, että automaatiolaitteen toiminta vaatii henkilökunnan jatkuvan läsnäolon. Jos henkilökunta on sidottu apteekin takahuoneeseen robotin äärelle, sen toimintoja valvomaan ja avustamaan, automaatiolaitteen pitäminen käy kalliiksi.
Täysautomaattinen varastoautomatti puolestaan vapauttaa teknisen henkilökunnan työpanosta lääkevaraston rutiinitehtävistä mielekkäämpiin asiantuntijatehtäviin. Ihmistä tarvitaan esimerkiksi asiakaspalveluun, tuotteiden esille laittamiseen ja markkinointiin.
Apteekin lääketoimitus nopeutui 20 prosenttia
Monilla tuntuu olevan harhainen käsitys myös siitä, miten automaatiolaite muokkaa apteekin toimintamalleja. Varoittavana esimerkkinä kuulin apteekista, jossa oli otettu käyttöön kilpailijamme automaatiolaite. Heillä asiakaspalvelutilanne oli muuttunut automaation vuoksi niin erilaiseksi, että loppuasiakas oli kokenut muutoksen huonona palveluna.
Asiakaslähtöisen ratkaisun suunnittelu on koodattu niin tiukasti suomalaiseen selkäytimeemme, että lääkehuollon automaatiolaitteistamme ei tule apteekkien valtiaita – ihminen määrää toimintamallit. Apteekeilta tarvitaan kuitenkin muutoshalukkuutta, jotta he saavat automaatiolaitteistaan irti täyden hyödyn.
Tästä saimme viimeksi tänä syksynä kiitosta yhdeltä kansainväliseltä asiakkaaltamme. He lähtivät kehittämään prosessejaan, jotta saisivat työntekijöidensä ja robottinsa yhteistyön mahdollisimman jouhevaksi. Lopputuloksena oli, että lääketoimitus nopeutui jopa 20 prosenttia.
Muutokset asiakaspalveluun olivat pieniä, mutta ratkaisevia: Farmaseutti aloittaa lääkeneuvonnan heti, kun tilaus on lähetetty varastoautomaatille, ei vasta sitten, kun lääkepakkaus on jo kädessä. Uutta toimintamalleihin on myös se, että farmaseutti tekee pitkät lääketilaukset automaattiin rivi kerrallaan. Hän ei siis lähetä koko tilausta kerralla automaattiin, mikä estäisi robottia keräilemästä lääkepakkauksia samanaikaisesti muille asiakaspalvelupisteille.
Uniikkeja lääkehuollon automaatiolaitteita
Olen usein miettinyt, kuinka kiitollisia saamme olla suomalaisille apteekkareille, että olemme saaneet kehittyä heidän kanssaan uniikkien lääkehuollon automaatiolaitteiden toimittajaksi.
Suomessa ei ole ketjuapteekkeja, vaan jokainen apteekki on oma yksilönsä, minkä ansiosta olemme saaneet toteuttaa kunkin apteekin tavoitteisiin ja apteekkitilaan räätälöityjä automaatiolaitteita.
Tämä kokemus on hionut meitä myös katsomaan lukujen taakse. Pelkät sisäänsyöttönopeudet ja muut lääkehuollon automaatiolaitteen toimintaa kuvaavat luvut eivät välttämättä kerro riittävästi, kun autamme asiakkaitamme tekemään kokonaiskustannuksiltaan järkeviä investointipäätöksiä.
Apteekin lääkehuollon automaatio
Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.