Huolto uudistuu – myyntijohtaja loikkasi vetämään huoltotiimiä

NewIconin liiketoiminnan kasvu ja siirtyminen kansainvälisille pelikentille tarkoittaa väistämättä muutoksia myös yrityksen sisällä. Kun iso osa lääkehuollon automaatiolaitteista on maailmalla, täytyy huoltotoimintaa ja sen prosesseja miettiä uusista näkökulmista.

NewIcon siirsi huollon osaksi myyntiosastoa ja sen toimintaa vetämään loikkasi kotimaan myyntijohtaja Jukka Mauranen.

Huolto on aikaisemmin ollut osa NewIconin tuotanto ja tuotekehitys -osastoa. Organisaatiouudistuksen taustalla on NewIconin halu konseptoida huoltopalveluita vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita ympäri maailmaa.

– Automaatiolaite on aina sairaalalle tai apteekille iso investointi, ja siksi haluamme taata laitteen
toimintakyvyn koko sen elinkaaren ajan. Huoltoasiantuntijamme työskentelevät lähellä asiakkaitamme ja heidän kauttansa meille välittyy paljon arvokasta asiakaspalautetta, jonka avulla voimme kehittää niin
tuotteitamme kuin toimintaamme, sanoo NewIconin kaupallinen johtaja Marjo Lehtinen.

Huoltopalveluita uudistamaan siirtynyt Mauranen on työskennellyt NewIconissa seitsemän vuotta ja
hänellä on vankka kokemus apteekki- ja sairaala-alasta.

– Olemme aina panostaneet automaatiolaitteidemme huoltoon ja tekninen tukemme toimi jo ennen
uudistustakin hyvin. Haluamme kuitenkin muotoilla palveluitamme entistä paremmiksi ja Jukka on siihen tehtävään oikea henkilö. Hänen tilalleen kotimaan myyntiä vetämään siirtyi myyntipäällikkö Mikko Väätäinen, Lehtinen kertoo.

Huolto-organisaatio kasvaa ja levittäytyy maailmalle

Myytyjen lääkehuollon automaatiolaitteiden määrän kasvaessa myös huolto-organisaatio kasvaa. Suomen huoltotiimillä on rekrytoinnit käynnissä ja NewIconin kansainvälisten jälleenmyyjien myötä huoltotoiminta levittäytyy maailmalle.

– Jatkuvan parantamisen hengessä panostamme aktiivisesti kaikkien huoltoasiantuntijoidemme
koulutukseen. Koulutuksesta tulee entistä monipuolisempaa ja säännöllisempää, ja uskon kasvavan
osaamisen näkyvän myös asiakkaillemme entistä nopeampana ja laadukkaampana palveluna, Mauranen
ennustaa.

Ulkomailla laitteiden huollosta vastaavat jälleenmyyjien omat huolto organisaatiot. NewIconin huoltotiimi kouluttaa jälleenmyyjien huoltotiimit samojen toimintaperiaatteiden mukaan kuin omansa, ja toimii huollon taustatukena.

Jälleenmyyjien huoltoasiantuntijat koulutetaan NewIconin tehtaalla Kuopiossa ensimmäisen
automaatiolaitteen toimituksen yhteydessä. NewIconin huoltotiimi lähtee myös mukaan kohdemaahan
asentamaan automaatiolaitetta ja jatkokouluttamaan samalla jälleenmyyjän huoltoasiantuntijoita.

– Tavoitteena on, että jälleenmyyjämme osaavat kouluttaa automaatiolaitteiden loppukäyttäjät ja hoitaa huoltotoimenpiteet itse. Heidän apunaan on totta kai tarvittaessa Suomen huoltotiimi. Kaikkiin laitteisiin on turvallinen etäyhteys, jonka avulla monet ongelmat voidaan ratkoa menemättä paikan päälle, Mauranen kuvailee.

Lisätietoa

Marjo Lehtinen, kaupallinen johtaja
Työskennellyt NewIconissassa vuodesta 2017
Motto: Yhteistyöllä eteenpäin.

 

Jukka Mauranen, johtaja, huoltopalvelut
Työskennellyt NewIconissa vuodesta 2012
Motto: Kerralla kuntoon!