Tiedote: Viinikan apteekin varastorobotti taistelee myös murtoja vastaan

Tampereella Viinikan apteekissa on nyt muutaman viikon ajan eletty arkea Iso-Fixun kanssa. Kuopiosta hankittu, täysautomaattinen lääkevarastoautomaatti hoitaa jatkossa apteekin raskaimmat tavararutiinit. Robotti lajittelee saapuvat lääkkeet omille paikoilleen, jolloin apteekkihenkilöstön aikaa vapautuu asiakaspalveluun ja lääkeneuvontaan.

Robotin hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun apteekin lääkelaatikot alkoivat olla muutaman apteekkimurron jäljiltä huonossa kunnossa.

– Totesin, että koska laatikot menisivät kuitenkin vaihtoon, miksi emme siirtyisi samalla apteekkitekniikassa tälle vuosituhannelle, apteekkari Liisa Lehtinen kertoo.

Robotin myötä murtovarkaiden elämä hankaloituu, sillä lääkkeet ovat varaston hyllyillä satunnaisessa järjestyksessä, eivätkä kutsumattomat vieraat pääse niihin yhtä helposti käsiksi.

Kotimainen NewIcon Oy:n automaatti osoittautui sopivimmaksi vaihtoehdoksi Viinikan apteekkiin. Investointi mietitytti pienehkön apteekin omistajaa melkoisesti.

– Kävin tutustumassa kollegoiden vastaaviin laitteisiin paikan päällä ja kuulin kannustavia kokemuksia. Kotimaisuudella ja etenkin huollon sujuvuudella oli iso merkitys, enkä lopulta oikeastaan edes harkinnut muita vaihtoehtoja. Kyllä hankinnan kannattavuutta piti laskea moneen kertaan, mutta vaakakuppi kallistui lopulta sen puoleen. Tärkeintä on, että nyt henkilöstömme aikaa vapautuu siihen tärkeimpään eli lääkeneuvontatyöhön. Lehtinen sanoo.

PIRISTYSRUISKE ARKEEN
Kun se vaikein osuus eli hankintapäätös oli tehty, alkoi homma rullata sujuvasti. Laitteen koko mietitytti apteekkaria aluksi, mutta sen sijoittaminen ei lopulta ollut hankalaa. Selvittiin pienellä pintaremontilla, eikä apteekin ovia tarvinnut sulkea päiväksikään asennuksen vuoksi. Kaikkiaan asennusvaiheeseen meni parisen viikkoa.

– Kaikki meni todella mutkattomasti. Meidät pidettiin koko ajan hyvin ajan tasalla projektin etenemisestä ja olimme henkisesti hyvin valmistautuneita. Käyttöohjeet ja selkeät kuvat auttoivat orientoitumaan tulevaan.

Henkilöstö on suhtautunut uuteen, tehdasnimensä Iso-Fixun mukaisesti Fiksuksi kutsuttavaan robottiin innostuneesti. Hankinnan taustalla ei missään vaiheessa ole ollut henkilöstösäästöt vaan nimenomaan apteekkityön nykyaikaistaminen ja asiakaspalvelun kehittäminen. Saapuvan tavaran vastaanotto ja paikoilleen lajittelu sujuu nyt robotin avulla nopeasti.

– Kun kerroin tulevasta hankinnasta, oli ilmassa ehkä pientä pelonsekaisuutta, mutta nyt kun olemme päässeet käyttämään robottia, on huomattavissa jopa pientä ylimääräistä innostusta. Myös asiakkailta on tullut mukavia ”Oho!”-kommentteja, Lehtinen kertoo.

 

LISÄTIEDOT:
Viinikan Apteekki
Apteekkari Liisa Lehtinen
liisa.lehtinen@apteekit.net
Puh. 0400 735 982

 

Lisätietoa

NewIcon Oy
myynti@newicon.fi

 

Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.