Varastorobotti hoitaa uuden sairaala-apteekin raskaat työt

Päijät-Hämeen keskussairaalan sairaala-apteekki siirtyy robottiaikaan, kun kuopiolaisen NewIcon Oy:n toimittama Mega-Fixu keräilyautomaatti asennetaan keväällä 2016 paikoilleen.

Tulevaisuudessa apteekin henkilökunnan resursseja vapautuu vaativampiin asiantuntijatehtäviin, sillä yksitoikkoisen ja raskaan keräilytyön hoitaa robotti. Myös inhimilliset virheet poistuvat automaation myötä.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa suunniteltiin alun perin apteekkitilojen remontointia sairaalan vanhoihin tiloihin, mutta lopulta uudisrakennus osoittautui järkevämmäksi vaihtoehdoksi.

– Kävi ilmi, että vanhoihin tiloihin ei ole mahdollista toteuttaa nykyaikaiset vaatimukset täyttävää apteekkia, sairaala-apteekkari Leena Riukka kertoo.

Hän uskoo, että monessa työvaiheessa tullaan menemään automaation suuntaan, jolloin asiantuntijat voivat keskittyä osaamistaan vastaaviin tehtäviin.

– Sairaala-apteekin päivystysaikainen palvelu paranee merkittävästi, sillä hoitajat voivat tehdä lääketilaukset omalta koneeltaan myös viikonloppuisin ja robotti keräilee tarvittavat lääkkeet valmiiksi. Lääkkeiden saaminen päivystysaikaan on näin jatkossa nykyistä helpompaa ja hallitumpaa, Riukka kertoo.

Automaatiohankinnassa vertailtiin tarjolla olevia vaihtoehtoja laajasti ja myös muissa sairaala-apteekeissa käytössä oleviin ratkaisuihin tutustuttiin.

– NewIconin ratkaisu osoittautui kokonaisuutena toimivimmaksi. NewIcon on hakenut tarpeisiimme sopivia ratkaisuja kiitettävästi. Meitä on kuunneltu ja tuotetta on kehitetty tarpeidemme mukaan, Riukka kertoo.

NewIconin sairaala-apteekeista vastaava avainasiakaspäällikkö Jukka Mauranen kertoo, että jokainen NewIconin toimittama automaatti on aina edellistä hieman kehittyneempi.

– Asiakaslähtöinen tuotekehitys on meillä aktiivista ja kehitämme uusia ratkaisuja koko ajan. Lahden toimitukseen sisältyy esimerkiksi integroitu pesulinja, jonka toimittaa Pohjaranta Oy. Automaattinen pesulinja poistaa henkilökunnalta jälleen yhden raskaan, manuaalisen työvaiheen. Kenenkään ei tarvitse kuljetella laatikoita rullakoilla, vaan puhtaat laatikot tulevat linjalta automaattisesti.

Osa Päijät-Hämeen keskussairaalan sairaala-apteekin työntekijöistä kävi tutustumassa vastaavantyyppiseen järjestelmään Kuopiossa KYS:ssa. Vierailu lisäsi työntekijöiden intoa ja kiinnostusta entisestään.

– Oli hyvä tutustua robotin toimintaan käytännössä ja nähdä sen näppäryys ja helppokäyttöisyys. Käyttäjät tuntuivat olevan automaattiin kovasti tyytyväisiä. Saimme käynniltä myös käytännön vinkkejä tilojenkäyttöön liittyviin asioihin. Kun näimme, miten robotti oli aseteltu heidän tiloihinsa, voimme miettiä omia ratkaisujammekin sen pohjalta, Riukka sanoo. Tulevan keräilyautomaatin myötä myös varaston inventointi helpottuu.

– Aiemmin inventointiin meni paljon aikaa, ja sille sopivaa ajankohtaa oli vaikeaa löytää. Robotin voi laittaa inventoimaan vaikka joka yö. Varastonhallinta tulee helpottumaan oleellisesti, Riukka sanoo.

LISÄTIEDOT:

Päijät-Hämeen keskussairaala
Sairaala-apteekkari
Leena Riukka
Puh. 044-719 5984
leena.riukka@phsotey.fi

NewIcon Oy
myynti@newicon.fi

Sairaalan lääkehuollon automaatio

Lisätietoa

Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.