Iso-Fixun räätälöinnissä lukemattomat mahdollisuudet

NewIconin Mechanical engineering team leader Anssi Vekkeli on työskennellyt varastoautomaatti Iso-Fixun suunnittelutiimissä vuodesta 2008. Parasta on ollut teknisten ratkaisujen löytäminen, ongelmien ratkeaminen ja laitteiden kilpailukyvyn kehittäminen.

– Tuntuu hienolta, että tuote on saavuttanut hyvän markkina-aseman Suomessa ja on tunnettu kansainvälisestikin. Voimme hyödyntää käytännössä siihen tehtyä tuotekehitystyötä. Meillä on parhaillaankin työn alla eräs uusintaprojekti, Vekkeli iloitsee.

Alkuun laitteen kehitys eteni isoin harppauksin. Asiakkaita kuunneltiin herkästi ja laitetta kehitettiin tarpeiden pohjalta. Toiminnot ja ulkomuoto muuttuivat Vekkelistä ”aika radikaalistikin”. Lisäksi tarvittavat laitemitat, optiot ja liitännät tarkentuivat. Alun isojen muutosten jälkeen toiminnot ovat pysyneet pääosin samankaltaisina.

– Isoja päivityksiä tekniikassa olivat esimerkiksi robottien ja lineaarijohdeakselien vaihtuminen nykyisin käytössä oleviin. Viimevuosina olemme tehneet laitteisiin paljon pieniä, vähemmän näkyviä muutoksia liittyen esimerkiksi toimintojen hiomiseen paremmiksi ja osien valmistettavuuteen.

Toimituksia kerroksesta toiseen

Aiemmin Innocomp Automaatio Oy:ssä työskennellyt Vekkeli pitää apteekki- ja sairaalamaailman vaatimuksia tiukempina muuhun teollisuuteen verrattuna esimerkiksi laitteen ulkonäön ja meluvaatimusten suhteen.

Tietotaito apteekkien prosesseista, lääkepakkausten käsittelystä ja laitteiston sijoittelusta on kasvanut ja sujuvoittanut laitteiden suunnittelua ja valmistusta. Ongelmakohdat ovat Vekkelistä nykyisin helpommin etukäteen ennakoitavissa, ahaa-elämyksiäkin on syntynyt.

– Ensimmäisenä tulee mieleen nykyinen hyllyrakenne välijakajineen ja robotin alipainetarttuja.

Toinen merkittävä oivallus heti alkuvaiheessa oli runkoäänien eristäminen, jotta laitteen toiminnan aikana syntyviä ääniä ei johdu rakennuksen runkoon.

NewIcon on valmis menemään vakiomallien räätälöinnissä hyvinkin pitkälle. Pakettien toimittaminen rakennuksen eri kerroksesta laitteeseen ja siitä eteenpäin erilaisilla kuljetin- ja pakettihissiratkaisuilla ovat Vekkelistä hyvä esimerkki. Myös laitekokojen määrä on kasvanut. He ovat tehneet kauppakeskukseen jopa neljä metriä korkeita varastoja.

– Silloin saamme lattianeliöt tehokkaammin hyötykäyttöön, toteaa Vekkeli.

Anssi Vekkeli
mechanical engineering team leader
Työskennellyt NewIconissa vuodesta 2007

Motto
Parempi suunnitella kerralla valmiiksi

Lisätietoa

  • Iso-Fixuja on toimitettu 90 kpl apteekkeihin Suomessa, Venäjällä ja Israelissa.
  • Iso-Fixut on räätälöity asiakkaan tarpeisiin.
  • Apteekkarit ovat voineet valita toiminnoista esimerkiksi, kuinka nopeasti ja helposti lääkepakkaukset syötetään varaston sisään ja kuinka ne toimitetaan sieltä ulos farmaseuteille.

Apteekkareiden valinnat:

  • 70 % automaattinen sisäänsyöttöyksikkö
  • 30 % kanavasyöttöyksikkö
  • 57 % lääkepakkauksen toimituspiste Iso-Fixun kyljessä
  • 43 % kuljettimet Iso-Fixusta tiskille

Artikkeli on ilmestynyt alun perin Icon News -lehdessä vuonna 2018.

 

Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.