NewIcon avaa yleisöannin – tavoitteena lähes viiden miljoonan kansainvälistymisrahoitus

Lääkehuollon automaatioratkaisuja valmistava kuopiolainen NewIcon Oy lähtee hakemaan 4,99 miljoonan euron rahoitusta kansainvälistä kasvuaan vauhdittamaan. Syyskuussa voimaan tullut joukkorahoituslaki mahdollistaa alle 5 miljoonan euron annin ilman Finanssivalvonnan hyväksymää esitettä. Aiemmin yleisöantien volyymi ilman esitettä on ollut alle 2,5 miljoonaa euroa 12 kuukauden ajanjaksolla.

Hyvässä kasvuvauhdissa oleva NewIcon tavoittelee liikevaihtonsa 10-kertaistamista, markkinajohtajuutta Pohjoismaissa ja vankkaa jalansijaa Euroopan sekä Lähi-idän markkinoilla seuraavan viiden vuoden aikana. Pohjatyöt on tehty hyvin, sillä yhtiötä melkeinpä revitään maailmalle.

– Sairaalat ympäri maailman ottavat käyttöönsä teollisuudesta tuttua Lean-toimintamallia. Sillä halutaan yksinkertaistaa prosesseja, vähentää virheitä ja lääkehävikkiä, lisätä työ- ja lääkitysturvallisuutta sekä tehokkuutta. Meidän bisnes osuu juuri tähän kasvavaan ja globaaliin tarpeeseen. Tuotteillamme voidaan uudistaa lääkehuollon jakelu-, varastointi- ja annosteluprosessit täysin, NewIconin toimitusjohtaja Ossi Parviainen sanoo.

NewIcon on tehnyt markkina-avauksia esimerkiksi useisiin Lähi-idän maihin ja viimeisimpänä Kiinaan. Israelissa maan suurin apteekkiketju on valinnut NewIconin automaatit toimipaikkoihinsa. Merkittävin markkinoilla etenemisen haaste kasvuyhtiölle on taloudellisten resurssien rajallisuus. Ratkaisuja on lähdetty hakemaan tehokkaalla rahoitusstrategialla. Nyt käynnistyvä yleisöanti on siitä yhtenä esimerkkinä.

– Jokaiseen kauppaan sitoutuu pääomaa, usein jopa vuodeksi eteenpäin. Tilaukset eivät tule tasaisesti pitkin vuotta, mikä osaltaan vaikeuttaa tuotannon optimointia. Pelkillä kassavaroilla ei leijonan loikkia tehdä, joten kasvurahoitus on välttämätöntä. Nyt avattavalla yleisöannilla haluamme tarjota suomaisille sijoittajille mahdollisuuden tulla osaksi kasvutarinaamme, Parviainen toteaa.

Yleisöannin järjestämisestä vastaava Kansalaisrahoitus Oy pyrkii valitsemaan toimitusjohtaja Toni Lahden mukaan järjestämilleen rahoituskierroksilleen kaikkein lupaavimpia yhtiöitä. Yhtiö on kerännyt yrityksille rahoitusta yhteensä 37 miljoonaa euroa.

Nyt avautuva NewIconin rahoituskierros on tähän mennessä suurin Kansalaisrahoituksen järjestämä osakeanti. Startup-yritysten keskuudessa suosittu joukkorahoitus yleistyy koko ajan myös vakiintuneiden kasvuyritysten joukossa.

– NewIcon on kasvanut nopeasti ja liiketoiminnalla haetaan ratkaisuja terveydenhuollon tehokkuuden ja lääkitysturvallisuuden parantamiseen. NewIconin potentiaalista kertoo myös Euroopan Investointipankki EIB:n tänä vuonna myöntämä lainarahoitus, jonka kriteerit ovat erittäin tiukat.  EIB-rahoitus on osa kokonaiskasvurahoituspakettia, johon myös nyt järjestettävä yleisöanti kuuluu, Lahti sanoo.

MAAILMALLA RUNSAASTI KASVUPOTENTIAALIA

NewIconin liiketoiminta osuu todelliseen kasvumarkkinaan. Lääkehuollon automaation kokonaismarkkina on 5,5 miljardia ja se kasvaa 8 prosentin vuosivauhtia. Automatisoimatta lääkehuollosta on vielä 90 prosenttia.

Sekä kotimaan että Skandinavian markkinoilla käynnistyy merkittäviä sairaalainvestointeja vuosina 2017–2018. Näiden investointien arvellaan yltävän arvoltaan noin 35 miljardiin euroon. Investoinneista 1–2 prosenttia kohdistuu NewIconin arvion mukaan lääkehuollon automaatioon.

– Markkinamme ovat sairaaloissa ja apteekeissa. Erityisesti sairaalasektorilla on isoja mahdollisuuksia, sillä ”vanhoissa maissa” sairaaloita uusitaan paljon ja myös automaatiota lisätään. Kehittyvissä maissa uusia sairaaloita taas rakennetaan koko ajan, NewIconin toimitusjohtaja Ossi Parviainen sanoo.

NewIconin kanssa samalla markkinalla toimivia yrityksiä on melko vähän. Merkittävimmät kilpailijat ovat amerikkalaisia jättejä, joiden konseptit eivät sovellu välttämättä suoraan esimerkiksi Eurooppaan. NewIconilla nähdään erityisen tärkeänä perehtyä sairaaloiden ja apteekkien lääkehuollon prosesseihin eri puolilla maailmaa. Näin varmistetaan riittävä asiakasymmärrys eri maista.

NewIcon on panostanut edelliset vuodet voimakkaasti asiakaslähtöiseen tuotekehitykseen ja erityisesti ohjelmistoalustatuotteisiin, johon liitytään NewIconin automaatioratkaisuilla.

– Teknologiamme ihastuttaa maailmalla. Olemme edelläkävijöitä patentoiduilla tuotteillamme ja ainutlaatuisella teknologialla. Tuotteemme ratkaisevat lääkehuollon ongelmia täysin uudella tavalla.

LISÄTIEDOT:

NewIcon Oy
Ossi Parviainen, toimitusjohtaja
Puh. +358 50 549 7656
ossi.parviainen@newicon.fi
www.newicon.fi

Kansalaisrahoitus Oy
Toni Lahti, toimitusjohtaja
Puh. +358 40 522 7633
toni.lahti@kansalaisrahoitus.fi
www.kansalaisrahoitus.fi

Lisätietoa

Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.