Jo toinen Iran-delegaatio NewIconin vieraaksi

NewIcon Oy jatkaa vauhdilla kauppasuhteiden rakentamista talouspakotteista vapautuvaan Iraniin. Yhtiö lähti noin puoli vuotta sitten tähtäämään määrätietoisesti Iranin markkinoille ja järjesti ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä ministeritason delegaation Suomeen. Nyt tulossa on uusi ryhmä sairaala- ja avoapteekkialan johtajia Teheranin alueelta.

– Tarkoitus on tutustua paremmin sekä rakentaa molemminpuolista luottamusta ja henkilösuhteita. Bisneksessä on kuitenkin kyse ihmisten välisestä toiminnasta, vaikka yritysten välillä kauppaa käydäänkin. Kaikki lähtee luottamuksellisista ja avoimista suhteista, toimitusjohtaja Ossi Parviainen NewIconilta sanoo.

NewIcon haluaa rakentaa tunnettuuttaan Iranissa ja toivoo, että hyvä kello kantaisi kauas. Viime vierailulla iranilaiset kehuivat hyvin organisoitua ohjelmaa sekä isäntien huomaavaisuutta kulttuurisissa asioissa ja uskonnon harjoittamisessa; mm. rukoushetket kellotettiin vierailuaikatauluun.

– Haluamme panostaa suhteiden rakentamiseen ja siksi varaammekin tällä vierailulla erityisen paljon aikaa vapaaseen keskusteluun ja ajatusten vaihtoon. Vierailemme myös Kuopion yliopistollisessa sairaalassa sekä muutamassa avopuolen apteekissa, joissa laitteemme ovat käytössä, Parviainen kertoo.

– Meillä on vahva usko ja kovat odotukset Iranin markkinoista. Iranilaiset ovat suoraviivaisia kauppakumppaneita, jotka eivät jää vatvomaan päätöksiä pitkäksi aikaa. Heillä on halu toimia ja saada asiat etenemään, vaikka kauppapakotteiden jäljiltä byrokratia hidastaakin vielä hieman asioita. Asiat halutaan kuitenkin tehdä lakien mukaan ja siksi erilaiset selvitystyöt vievät välillä aikaa.

Lisätietoa

Haluatko saada sähköpostiisi tiedon uusimmista uutisista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.