Laatu tuottaa iloa

Työmme perustavanlaatuisena tarkoituksena on tuottaa asiakkaillemme iloa. Olemme todenneet, että iloa syntyy parhaiten tekemällä laatua, joka edistää lääkehuollon turvallisuutta, tehokkuutta ja mielekkyyttä. Meillä on aina rima korkealla, jotta asiakkaamme apteekeissa ja sairaaloissa olisivat meihin tyytyväisiä.

Mitä laatu sitten on? Se ei tarkoita vain toimintavarmoja lääkehuollon automaatiolaitteita, jotka maksavat käytettäessä nopeasti itsensä takaisin. Laatu on kokonaisvaltaista, kaikkiin toimintoihimme ulottuvaa prosessien parantamista, ja syntyy jokapäiväisestä perustekemisestä. Kun yhteiset toimintaprosessit vaikkapa tuotannossa ja asiakaspalvelussa ovat kunnossa, syntyy laadukkaita tuotteita ja palveluita.

Olen oppinut yrittäjävuosieni aikana, että laatu jalostuu kommunikoimalla ja yhteistyötä tekemällä. Laatuprosessimme käynnistyy jo silloin, kun ratkaisukeskeiset myyjämme keskustelevat lääkehuollon ammattilaisten kanssa heidän arjen ongelmistaan. Mietimme aina asiakkaan kanssa parhaan kokonaisratkaisun heidän tarpeisiinsa.

Itse pidän laadukkaana myös jämäkkää tekemistä, joka viestii ammattitaidosta.

Jämäkkyyttä on esimerkiksi laadun mittaaminen systemaattisesti ja mahdollisimman nopea reagointi poikkeamiin. Jämäkkyys ja asiakkaan tarpeiden huomiointi herättävät luottamusta. Laatu ja luottamus ovatkin mielestäni lähes kuin synonyymeja toisilleen. Luulen, että tästä syystä asiakastyytyväisyys on yksi tärkeimmistä laadun mittareista.

Icon News -lehdessämme laatuinsinöörimme Joona Turunen kertoo tarkemmin laatujärjestelmästämme, jota päivitimme kesäkuussa 2018. Kalasataman apteekin apteekkari Leena Melartin puolestaan kertoo, mitä laatu hänelle merkitsee. Mielenkiintoinen on myös Kiwa Inspectan pääauditoija Reija Poikosen haastattelu ja vinkit laadun kehittämiseen.

Olen samaa mieltä Reijan kanssa siitä, että laatujärjestelmä auttaa vastaamaan asiakkaiden odotuksiin, varmistaa jatkuvan parantamisen ja lisää kilpailukykyä.

Laadukkaita lukuhetkiä lehtemme parissa!

Lisätietoa